Klubi kokousti iloisin sävelin

Runsaan vuoden jälkeen klubi kokoontui De Gamlas Hemiin kahteen vuosikokoukseen, minkä jälkeen iltaa jatkettiin soittaen ja laulaen. Klubimestari Matti Heikkinen johti yhteislaulua ja loistavasta säestyksestä vastasi vuoden 2005 Kultainen Harmonikka -kilpailun voittaja Anne-Mari Kanniainen. Ohjelmassa oli muun muassa Evert Tauben ikivihreitä sävelmiä.

Suomenruotsalaisuus – osa Suomea. Puheenjohtaja Paula Rossin esitelmä valotti elävästi suomenruotsalaisen kulttuurin historiaa ja sen merkittävää vaikutusta tänäkin päivänä. Vaikka ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä on nyt 5,2 prosenttia, on ruotsin kielen merkitys edelleen vahva jo senkin vuoksi, että se on Suomen toinen kansallinen ja virallinen kieli.

Oulun Ruotsalaisen Klubin perustajajäsenet Veijo Kyllönen (vas) ja Markku Peura huomioitiin klubin pöytäviirillä. Klubin perustava kokous pidettiin 4.6.2000. Tässä kokouksessa oli mukana myös kolmantena perustajajäsenenä Keijo Rantanen, joka valittiin klubin puheenjohtajaksi. Keijo Rantanen kutsuttiin myöhemmin klubin kunniapuheenjohtajaksi.

Klubin tilaisuuksissa on ollut aina runsas osanotto. Niin tälläkin kertaa, kun vain muutama jäsen oli estynyt saapumasta tilaisuuteen.