2016

Sotiemme muistomerkit Oulussa

Posted on

Nykyisen Oulun alueella on kymmeniä sotiemme muistomerkkejä itsenäisyyden ajalta. Monet niistä ovat hyvinkin tunnettuja, mutta useat ovat jo hautautuneet historian hämäriin. Klubimme jäsenet eversti evp Reijo Sallinen (oik.) ja toimittaja Markku Peura kertoivat näistä muistomerkeistä ja niiden taakse kätkeytyvistä jännnittävistäkin tapahtumista Rauhalassa  11.10.2016 pidetyssä klubin yleisöseminaarissa.

2016

Nukkekoti historian kuvastimena

Posted on

  Åbo Akademissa historiaa opiskeleva Ida Mariola esitelmöi klubin kevätkokouksessa 8.6.2016 kiinnostavalla tavalla, kuinka nukkekoti heijastaa aikakautensa historiaa. Esitys ulottui aina 1500-luvulta nykypäivään. Sen lisäksi, että nukkekoti on ollut varakkaiden kotien koristus ja statussymboli, sitä on käytetty myös muun muassa kuvaavana opetusvälineenä 1600-1700 -luvuilla.